Kohtaan tunnekuohujensa vallassa olevan ihmisen. Hänen käytöksestään on kadonnut kontrolli ja asioita ilmaistaan sanoilla, jotka sattuvat ja satuttavat. Tunnekuohu on vaarana tarttua ja ottaa hallintaansa myös minun käytökseni. Tiedän että nyt on aika kuunnella ja kuulla, eikä takertua sanoihin ja provosoivaan käytökseen.
Istun merenrannalla ja seuraan aaltojen iskeytymistä rantakallioihin. Hoksaan yhtäläisyyden tunnekuohuisen ihmisen käytöksen ja pärskyen rantaan iskeytyvän aallon välillä. Molemmat kontrolloimatonta ja räiskyvää.

Ulapalta maininkina alkanut, aalloksi kasvanut iskeytyy pärskyen rantaan kuin tuohtunut ihminen kohdatessaan toisen, jolle purkaa tunteensa. Minä olen nyt ranta.
Jokaisen tunteen taustalla on aina asia. Se on kuin aavan meren ulapalla syntynyt maininki. Sopivien tuulten saattelemana se kulkeutuu kohti rantaa ja iskeytyy viimein rantakallioihin. Olemattomasta mainingista alkanut saa aaltona aikaan näyttävät pärskeet kunhan kohtaa rannan.
Minun vuoroni on nyt ottaa vastaan tuo aalto pärskeineen ja tiedostaa että kaiken taustalla on ulapalla alkanut maininki. Nyt tulee kuunnella ja tarjota turvallinen ranta, johon aalto voi iskeytyä ja purkaa tunteensa.
Turvallinen ja aito kuuntelija voi joskus auttaa toista ihmistä tunnistamaan tunteidensa taustalla olevan asian. Erityisen arvokasta kohtaamisessa on se jos voi antaa syylliselle kaiken anteeksi.

Kommentoi